Metsamoori Perepark
Veetka talu
Ala-Mähkli talu
Järvemäe talu
Koidu Lainevee
Maseri talu
Oru talu
Ränna talu
Saarjärve talu
Suure-Sõõru talu
Tuhka talu
Värtemäe talu

6/2003

 

Matka Metsämuorin majalle

Viron kirjallisuudessa esiintyy fiktiivinen hahmo nimeltään Kunksmoor. Hän on saaressa elävä nainen - muori, joka keittelee yrttirohtoja ja elää luonnossa ja luonnosta. Etelä-Virossa Mähklin kylässä asuu ihan oikea Metsamoor. Hän on Irje Karjus, joka päätti 10 vuotta sitten muuttaa maalle ja alkaa elää ihan oikeaa elämää.


Marjo-Kaisu Niinikoski

Metsamoorin eli suomalaisittain Metsämuorin koti, Veetkan talo, on kaunis vanhasta hirsitalosta kunnostettu rakennus, jossa leijailee ikiaikainen henki. Pihan poikki loikkii karvaläjä, Martha-koira, jossa on kokoa kuin vasikassa ja sydäntä kuin karhussa. Talon oven suussa hoipertelee kääpiökokoinen valkoinen kissanpentu Lille.

Heti pihapiiriin astahtaessa või aistia, että on todellakin tullut Metsämuorin valtakuntaan, jossa elelee tasa-arvoisina niin ihmisten, eläinten, kasvien kuin kivienkin kanssa maan, metsän, veden, tulen ja ilman henget.

Metsämuori ottaa meidät avosylin vastaan ja kertoo, että hänellä on aina tapana muodostaa kontakti vieraidensa kanssa hyvin yksinkertaisella mutta tehokkaalla tavalla.

- Pyydän vieraitani katsomaan minua ja sitten kuvailemaan, minkä väriset silmät minulla on, Irje sanoo.

- Seuraava vaihe on, että vieraat saavat ottaa yhteyden omaan itseensä. Se tapahtuu siten, että pyydän heita laittamaan oikean kätensä sinne, missä heidän mielestään heidän oma Henkensä asuu, hän jatkaa.

Suurin osa meistä sujauttaa automaattisesti kätensä sydämensä päälle ja päättää, että Henki viihtyy sydämessä, siellä missa viihtyy myös Rakkaus.

Metsämuorin perhepuiston yksi voimapaikoista on talon läheisyydessä seisova parantava puu. Se on keskeltä ontto puu, johon voi halutessaan työntää kätensä ja pyytää puuta luovuttamaan parantavaa ja voimistavaa energiaa.

Puilla on virolaisessa kansanperinteessä hyvin keskeinen asema. Puihin ja niiden parantaviin voimiin liittyy useita uskomuksia, joita on nyt alettu taas uudelleen kaivaa esiin.

- Sanotaan, että jos sinulla on joku sairaus, etsi ontto puu ja kävele sen lapi. Tällöin sairautesi jää puuhun ja paranet. Tai etsi kotoasi kankaan palanen ja hiero kangasta sairaaseen kohtaasi. Luovuta se sitten puulle, kertoilee itse Metsämuori Irje.

- Kerrotaan myös, että vainajien hengillä on tapana kuollessaan siirtyä ensin puuhun ja vasta sitten taivaaseen. Puiden oksia katkottiinkin siltä varalta, etteivät vainajat päässeet enää taivaasta takaisin maan päälle. Toisen uskomuksen mukaan niita katkottiin myös siksi, etteivät puissa elävät vainajahenget päässeet niistä vapaiksi, hän jatkaa.

LOITSUKELLARI JA RUMMUN KUTSU

Metsämuori ohjaa meidät vanhaan maakellariin, joka on muuttunut Loitsukellariksi. Kellarin nurkkaukseen on rakennettu kaunis alttari, joka on koristeltu luonnonhenkiä - maahisia, tonttuja ja peikkoja - kuvaavilla patsailla. Irje sytyttää kynttilät palamaan, sulkee kellarin oven ja nostaa rummun käteensä. Hän alkaa kutsua Suurta Henkeä rummuin ja loitsulauluin.

- Kivi, herää ja näe minut. Kuu, herää ja näe minut. Puu, herää ja näe minut, Irje laulaa, ja rumpu soi.

- Haluan olla jatkuvassa yhteydessä luontoon. Jos kaiken maailman kiire tarttuu minuun, kompastun omiin jalkoihini enkä pysty enää kuuntelemaan itseäni. Luonto auttaa minua hiljentymään. Nykyajan ihminen on niin vähän kosketuksissa luontoon. Täällä haluan antaa heille mahdollisuuden siihen, Irje kuvaa.

Astumme portista sisään Haltijoiden maahan, puiden henkien valtakuntaan. Kuljemme sen läpi rakennettua luontopolkua, jonka varrella törmäämme mitä eriskummallisimpiin haltijoihin ja muihin eläväisiin. Tuntuu, että kaikkein paatuneimmankin skeptikon olisi vaikea kulkea siellä uskomatta edes salaa, että luonnonhenget ovat totta.

 

VANHAA TIETOA UUDELLA TAVALLA

Metsämuorin tuvan pöydän ääressä nautimme emännän itsensä tekemää yrttiteetä. Irje kertoo, että hänen tehtävänään on tuoda vanhat tavat nykyaikaan. Käikki olevainen on jatkuvan muutoksen alla, joten myös luonto ja sen näkyvät ja näkymättömät lainalaisuudet ovat muuttuneet ajan saatossa.

- Olen toki tutkinut paljon haltijoiden historiaa ja ottanut selvää vanhoista uskomuksista. Silti minun tehtävänäni on tuoda sitä tietoa, joka asuu sisälläni. Mina itse elän 24 tuntia luonnossa ja olen koko ajan yhteydessä sen kanssa. Haluan välittää ihmisille omia havaintoja, kokemuksia ja oivalluksia, Irje korostaa.

Mikä sitten on hänen mukaansa muuttunut ihmisten ja luonnonhenkien välisessä suhteessa?

"Toivon todella, eita ihmiset saavat takaisin uskon siihen, että luonnossa käikki elää ja että meillä kaikilla on vastuu sen jatkumisesta."

- Ennen ihmiset ajattelivat luonnonhenkiä nähdessään, että näky annettiin heille. Nyt ihmiset ajattelevat, että he itse näkevät niita. Näkökulma on muuttunut, ja oivallukset tulevat ihmisestä itsestään eikä hänen ulkopuoleltaan, Irje vastaa.

"Ihminen ei ole jumala luonnolle eikä luonnosta ole hyvä tehdä myöskään jumalau ihmiselle."

Irje korostaa, että kuten kaikessa, myös luonnossa tasapainottelevat hyvä ja paha. 10 vuoden kokemuksen turvin hän ei enää ajattele kuten ajattelee naiivi kaupunkilainen, joka näkee vain osan totuudesta.

- Ei luonto ole pelkästään kaunista ja ihanaa. Se voi välillä olla myös hurjaa, ikävää ja jopa tuhoavaa. Näin se hakee tasapainoa, hän sanoo.

Luonnossa, kuten ei muussakaan elämässä, eivät myöskään aina kaikki tarinat pääty onnellisesti. Irje kertoo kokemuksestaan, jossa häntä vastaan tuli pihamaalla pieni haavoittunut jänis. Irje ajatteli hyväntahtoisesti yhdessä lastensa kanssa, että ehkäpä tämä pieni ystävä oli parannettavissa. Toisin kuitenkin kävi, ja pupu päätti lähteä pupujen taivaaseen.

- Veimme kuolleen jäniksen koivun alle ja aloin haudata sitä maahan. Samassa koivusta katkesi iso oksa, joka putosi maahan. Puu antoi minulle merkin siitä, että käikki oli tasapainossa, Irje muistelee.

 

PYHÄ, PYHEMPI, PYHIN?

Monien alkuperäis- ja luonnonkansojen keskuudessa luontoa ja siinä eläviä henkiä on pidetty ja yhä pidetään jumalana ja jumalina. Myös Virossa ja mikseipä meillä Suomessakin ennen muinoin luonnonhenget olivat pyhiä olentoja ja palvonnan kohteita, joille uhrattiin, joita lepyteltiin, joita pelättiin ja joilta pyydettiin myös apua.

Irje ei näe asiaa näin. Hänen mielestään luonto ja luonnonhenget eivät ole hänelle jumalia, joita pitäisi palvoa. Enemmänkin kyse on siitä, että luonto ja me kaikki - näkyvät ja näkymättömät - siinä elävät olemme tasaarvoisia pyhiä olentoja, jotka ansaitsevat tulla hyvin ja kunnioituksella kohdelluiksi.

- Ihminen ei ole jumala luonnolle eikä luonnosta ole hyvä tehdä myöskään jumalaa ihmiselle. Meidän kaikkien ylläpitävä voima on kuitenkin se suurin Jumala, Korkein Voima, hän kuvaa.

- Ihminen oppii myös itse tuntemaan sisällään, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihmisen sisäinen ääni ohjaa häntä, ja oikeaa on aina se, minkä hän kokee sydämessään oikeaksi, hän jatkaa.

Mikä luonnonhenkien tehtava sitten voisi olla tänä aikana?

- Ne lähentävät ihmistä ja luontoa. Jos ihmiset alkaisivat todella uskoa, että luonnossa on henki ja että se on elävä, koko planeetta muuttuisi, Irje vastaa.

- Toivon todella, että ihmiset saavat takaisin uskon siihen, että luonnossa käikki elää ja että meillä kaikilla on vastuu sen jatkumisesta, hän jatkaa. Ja mikä tärkeintä: luonto on meidän suuren suuri opettajamme ja peilimme, joka kuvastaa meidän ihmisten ajatuksia ja tekoja. Vai voiko joku väittää muuta?

Etelä-Virossa Võrumaalla sijaitsevaan Metsämoori Pereparkiin kuuluu kymmenen eri kohdetta, jotka harjoittavat elinkeinoaan luonnonmukaisin menetelmin. Niissä mm. tarhataan mehiläisiä ja tuotetaan luomuhunajaa ja muita luomutuotteita sekä parannetaan luonnonmukaisin menetelmin. Metsämoori Perepark saa toiminnalleen EU-tukea.

 

Herra Susi ja hänen "myrkmatunsa"

Iilimato on maan mainio parantaja. Kyllä, iilimato! Eläkkeellä oleva virolainen kemianopettaja Elmar Susi on parantanut iilimadon avulla jo vuosikausia niin "herroja" kuin "hullujakin". Mato kuppaa ihmisestä pahat verel pois ja luovuttaa ihmisen elimistöön lukuisia parantavia entsyymejä.

Elmar Susi on varsinainen velikulta. Hän läähättää talonsa ovelta kuin raketti, levittelee käsiään ja toivottelee vieraat tervetulleiksi. Hänellä on kevyt askel ja pilkettä silmäkulmassaan enemmän kuin lääkäri määrää.

Virolaiseen vieraanvaraiseen tyyliin hän ohjaa meidät ensitöikseen keittiönsä pöydän ääreen. Eihän sita janoisena ja nälkäisenä voi jutella elämää suuremmista asioista.

Elmar nostelee suvereenisti mehukannujen, pikkuleipien, piirakoiden ja karpaloiden sekaan lattialta erikokoisia lasipurkkeja ja esittelee ylpeänä niissä luikertelevia kasvattejaan, eri kasvuvaiheissa olevia limaisia iilimatoja.


Elmar Susi tutki myös meidän kaikkien elintoiminnot sukkapuikosta ja kuivamustekynän rungosta tekemällään varvulla. Mitattavana Kaarina Tuunanen.

Istumme ainutlaatuisessa talossa, sillä Saarjärve talu eli Saarjärven talo on Elmarin yhdistetty koti, "laboratorio", kasvatuslaitos ja parantola, joka on tätä nykyä Viron ainoa paikka, jossa kasvatetaan iilimatoja.

Elmarin iilimatovillitysjäljet johtavat Suomeen. Hän tituleeraa suomalaista Aleksanter Reposta oppi-isäkseen ja toteaa, että iilimadoilla on parannettu eri puolilla Eurooppaa jo l800-luvulla.

- Isoäitini toi iilimatoja läheiseen Saarjärveen l870-luvulla. Hän kasvatti niitä ja kuskasi niitä lähimmälle rautatieasemalle, josta niitä myytiin Ranskaa myöten, Elmar kuvaa.

Elmar on oikeastaan itse elävä käyntikortti, joka puhuu iilimatohoitojen puolesta. Hän innostui iilimadoista ja niiden parantavasta vaikutuksesta 30 vuotta sitten. Tuolloin hänet oli "tuomittu" eturauhassyöpäleikkaukseen, mutta toisin kävi.

- Iilimatohoitojen ansiosta jäi leikkaus tekemättä. Olen 75-vuotias ja terve kuin pukki, Elmar hehkuttaa.

 

IILIMADON SYLJESSÄ YLI 100 ENTSYYMIÄ

Mihin iilimadon parantava vaikutus sitten perustuu? Elmar selittää, että iilimadon syljessä on yli 100 erilaista parantavaa entsyymiä. Hoidon aikana se luovuttaa niitä ihmisen kehoon.

Tarkemmin sanottuna koreografia menee seuraavalla tavalla: iilimato laitetaan suoraan paljaalle iholle ja annetaan sen tehdä työ. Mato tarttuu ihoon ja imee tasaiseen tahtiin, yleensä tunnin ajan, ihmisen verta. Kun se on hommansa hoitanut, se irrottautuu itsestään ihmisen ihosta.

- On tärkeä tietää, mihin kohtaan iilimadon asettaa. Kehossa on eri pisteitä, joiden kautta voidaan vaikuttaa eri sairauksiin, Elmar sanoo.

Elmar vakuuttaa, että iilimatojen avulla on saatu hyviä tuloksia mitä erilaisimpien sairauksien hoidossa. Herkkähipiäisille tiedoksi: iilimadon kuppaus ei satu eikä haava yleensä valu verta hoidon jälkeen.

- Maistakaapas tätä, tämän avulla paranee 99 eri sairautta. On ainoastaan yksi, mihin tämä ei auta ja se on kuolema, Elmar veistelee ja nostaa pöytään taas yhden lasipurkin.

Purkki on täynnä Elmarin itsensä tekemään rohtoa, joka on tehty 21 eri luonnosta kerätystä aineesta. Se menee ihan kevyesti alas ja maistuukin jotenkin terveelliseltä.

Esittelyshow huipentuu hulppean kokoiseen lasipurkkiin, jonka Elmar taikoo "jostakin" ja täräyttää pöydälle. Ihmettelemme hetken purkin pohjalla pirtuliemessä köllöttävää kyykäärmettä. Käärmeviinaa, ei käi nyt kuitenkaan.

Kyllä vain. Ja niin käy, että käärmesnapsi kumoutuu ennakkoluulonsa nielleiden vieraiden kurkusta alas irvistellen mutta sulavasti.

Suorituksen jälkeen kasvot vääntyvät hymyyn. Mä tein sen! Ai minkäkö?

No tietty palveluksen kansanterveydelle.

Elmar Susi ja hänen iilimatonsa ovat osa Metsamoori Pereparkia.